Kissamummon tarina

Olen ikäni rakastanut kaikenlaisia eläimiä ja vain muutamia vuosia on ollut elämää ilman kotieläimiä. Kissat ovat olleet eniten mukana. Mutta kun v 2002 jouduin luopumaan rakkaasta kotikissa Hessusta päätin, ettei enää eläimiä, ettei tarvitse itkeä luopumisen tuskaa. Vaan kuinka ollakaan, tyttäreni pelasti hevostallilta surkean pienen rääpäleen, tosin jo 3 v mutta vain 1,5 kg kotikissan, jota kutsuttiin Kituksi. Kitu ei tarjennut tyttären asunnossa ja niin se reppana tuli mummolaan lämmittelemään. Seurauksena oli että Kitu muuttui neiti Nyytiseksi ja jäi mummon tytöksi. Ollen niin mummon tyttö ettei poissaollessani syönyt eikä juonut, joten päätin hankkia kaverin jne. Aikuiset lapset olivat maailmalla, joten aikaa ja hellyyttä kissoille riitti.

Pikkuhiljaa aloin haaveilla rotukissasta. Katsellessani rotukuvauksia ja kuvia aloin mielistyä burmillaan. Mutta pulma tulikin siinä kuinka sen livenä näkisi. No onneksi huomasin että vanhusteni lähellä Tampereella asuu kasvattaja. Yhteyttä häneen ja tapaaminen sovittiin joulun jälkeen 2008. Nähtyäni nuo kaunottaret rakastuin ja siltä istumalta varasin tammikuussa syntyvästä pentueesta itselleni pennun. Niin alkoi pitkä odotus ja vihdoin toukokuussa 2009 tuli Anninna, Fin*Kimuli´s Anastasia kotiin. Anninna valloitti meidät kaikki ja sopeutui laumaan uskomattoman nopeasti. Automatkat, jokaviikkoiset siihen aikaan, olivat helppoja eikä mikään muukaan vaikeuksia tuottanut. Tosin kysyin kasvattajalta, onko hän ihan varma ettei jossain vaiheessa rotuun ole miksattu myös kengurua, ihan vaan mahtavien hyppyesitysten pohjalta.

Nyt 2014 perheessä on burmilloja tuonteina, kaksi urosta ja yksi naaras, omia kasvatteja jokunen. Edelleen olen haltioitunut rodusta ja sen sopeutuvuudesta, kekseliäisyydestä ja kauneudesta.